tiistai 17. joulukuuta 2013

10-VUOTIS JOULUPOLKU- TAPAHTUMA VETI SUUREN MÄÄRÄN OSALLISTUJIA RAJAKARTANOON LAUANTAINA 14.12.

Joulupolku järjestettiin tänä vuonna jo  kymmenennen kerran.  Kirpeä pakkassääkään ei pelottanut Joulupolulle saapuneita osallistujia. Tämänvuotisessa Joulupolussa oli mukana ennätysmäärä tapahtumia, vapaaehtoisryhmiä, järjestöjä sekä yhdistyksiä. Tapahtumia oli eri puolella Rajakartanoa ja joka paikkaan riitti osallistujia. 

Joulupolku-tapahtuma alkoi Tornion seurakunnan joulutervehdyksellä Aineen taidemuseon kahviossa , tervehdyksen toi seurakuntapastori Sasa Lehtinen.

Mukana tapahtumassa oli  mm. Lucia-kulkue, Putaan musikkiluokat Tarja Vanhalan johdolla, Länsi-Pohjan Jousikvartetti, Teatteri Liikutuksen nukketeatteriesitys.  Oli Tiernapojat,  Stagen "Enkeli" tanssiesitys,  lasten joululauluja,  tonttu joulukaraokea, kuorolaulua, taidepajaa, työpajaa ym.ym.  hauskaa tapahtumaa.   Olipa jouluponi Smirrekin  tuotu kyyditsemään perheen pienimpiä osallistujia, unohtamatta tietenkään perinteistä joulupuuron tajoilua ja muita herkkuja. Tietysti oli myös itse Joulupukki muorineen ja tonttuineen saapunut tervehtimään.

Tapahtumassa kuultiin myöskin eläkkeelle jääneen kirjastotoimenjohtajan Sanni Pajari-Sariolan muistelot Joulupolun 10-vuotistaipaleen ajoilta.  Sanni Pajari-Sariolalle luovutettiin tilaisuudessa  10-vuotis "mitali" Joulupolulle tehdystä arvokkaasta työstä,  hänhän toi Joulupolku-tapahtuman  kymmenen vuotta sitten Tornioon. " Mitalin" luovutti eläkkeelle jäänyt kirjastonhoitaja Mervi Mustonen ja tapahtuman koordinaattori Tuula Liisanantti. 

 

Lisää kuvia  ja "elävää" kuvaa Joulupolusta voi käydä katsomassa:                                                                    

Nuoirisotiedotuspiste Aaltonen/facebook  

 https://www.facebook.com/Tornionkirjasto

Iso Kiitos kaikille Joulupolkuun osallistuneille vapaaehtoisryhmille, järjestöille ja yhdistyksille ja kaikille osallistujille ketään unohtamatta. Teitte Joulupolkutapahtumasta ikimuistoisen!

Kuvia tapahtumasta
Tontut "miittingissä"
Veikeät tonttutytöt kierroksella

Joulupukki jakamassa makeisia perheen pienimmille







Enkeli -tanssiesitys

Joulupolun joulutunnelmaa

Länsi-Pohjan Jousikvartetti

Teatteri Liikutus "Susi jo syntyessään," Johanna ja Matti Salo

Tiernapojat
Sanni Pajari-Sariola muistelemassa Joulupolun 10-vuotistaivalta


Tilaisuudessa Mervi Mustonen ja Joulupolun koordinaattori Tuula Liisanantti luovuttivat  10-vuotis "mitalin" Sanni Pajari-Sariolalle.
"Tiskitontut" opastuspuuhissa ...
Lasten joululauluja, Hannulan koulu 4b luokka

Tonttutytöt "relaamassa"

 Tornion kansalaisopiston kuoro

Lisää kuvia  Joulupolusta voi käydä katsomassa:                                                                    

Nuoirisotiedotuspiste Aaltonen/facebook

 

 

 


 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja: