keskiviikko 13. helmikuuta 2013

LAUANTAINA 9.2. YSTÄVÄNPÄIVÄN ETKOISTA

Ulkona ollut hyvä sää oli puolellamme lauantaina kun Ystävänpäivän etkot alkoivat kirjastossa klo 10. Väkeä oli kertynyt jo mukavasti puoleenpäivään mennessä ja tapahtumia riitti koko päivälle.
Lastenosaston suosituin juttu oli tietysti kasvomaalaus, niinpä kasvomaalaajan penkistä poistuessaan pieni asiakas ja miksei vähän suurempikin oli saanut poskeensa pienen punaisen sydämen. Sitähän täytyi sitten esitellä sille omalle YSTÄVÄLLEEN, tietenkin.
Onkiakin sai, lastenosastolla oli laitettu ongintapaikka jossa sai saaliiksi runoja.

Ystävänpäivän askartelu jota 4H-kerholaiset olivat ohjaamassa lehtisalissa oli myöskin etkojen se mukava "juttu" pienemmälle väelle. Ystävänpäivän kortteja valmistettiin että suhina vain kävi, kun pienet kädet leikkasivat, liimasivat ja piirsivät asioita erivärisille papereille. Sydämet taisivat olla se suosituin juttu.

Varttuneemmille asiakkaille oli tarjolla runoja ystävyyestä ja rakkauesta, joita esittämään oli tullut Sanni Liiti.
Meän Talon edustajat olivat tuoneet  kirjastoon esittelypöytänsä, jossa he kertoivat toiminnastaan ja tietysti jakoivat myös esitteitään.
Lainaustiskillä esiteltiin alustavasti kirjastossa alkavaa Kirjakassi-kokeilua, josta on tulossa lisää informaatiota myöhemmin.
Kirjastoauto oli parkkeerattu kirjaston pihalle ja siellä saivat halukkaat käydä tutustumassa ja kyselemässä henkilökunnalta auton toiminnasta. 
Saimme myös vieraaksemme jo entuudestaan tutun "kirjastotarkastaja" Kaarina Kyyppä-Ahon joka oli teeman mukaisesti ystävänpäivän tunnelmissa. Kirjastoihmisten Ylimmäksi Ystäväksi tituleerattu Kaarina oli tällä kertaa ottanut mukaansa myös Rekku-koiransa. Hauskoja juttuja riitti Kaarinalla ja laulaa luikauttikin hän niin että kirjasto raikasi. Hyvä lauluääni Kaarinalla on, kyllä sitä kelpasi kuunnella.  


Aineistonäyttelyjä oli koottu niin aikuisten- kuin lastenkin osatoille, joista oli sitten helppo asiakkaan valita mieleisensä lainattavaksi. 
Jos oli jostakin syystä kadottanut kirjastokorttinsa niin etko-päivänä sai kirjastosta uuden kortin ja ihan ilmaiseksi.



Kuvia etkoista 
Ystävänpäivän etkoilla sai jokainen osallistuja kirjoittaa nimensä tauluun.


Runo-ongintaa Lasten- ja nuortenosastolla


 4H-kerholaisten askartelupöytä lehtisalissa



Meän Talon edustajia sekä runoja lausunut Sanni Liiti esittelypöydän ääressä.



Kaikkien kirjastoihmisten Ylin Ystävä Kaarina Kyyppä-Aho vauhdissa.





Julia pääsi poseeraamaan Kaarinan ja Rekku-koiran kanssa samaan kuvaan.





Kirjastoihmisten Ylin Ystävä Kaarina Kyyppä-Aho  ystävänpäivä tunnelmissa.








Ei kommentteja: